9.9.2011

Siinä välissä


on ollut sateisia, aurinkoisia ja hyvin sateisia päiviä. Kameraa on tainnut vähän laiskottaa mutta jotain sieltäkin sentään löytyi. Ompelin vanutettujen villapaitojen tähteistä riisitäytteisiä lämmitettäviä unikavereita. Lapset olisivat ottaneet nuo kaikki. Viime viikonloppuna kahviteltiin mummun kunniaksi ja kermakissa hyökkäsi suklaakekseineen osingoille heti kun viimeisten vieraiden saattajat poistuivat ovesta ulos.



Välillä urheiltiin perunat ja sipulit kellariin. Isojen kisojen innoittamana lenteli keihäskin.




Poikasta hirvitti omat voimansa niin ettei reppana kärsinyt katsoa suoritustaan vaan nipisti silmät kiinni joka heitolla. Olen vakavasti ottaen vähän kateellinen Elman suorituksesta, minulla se tulee aina perä edellä maahan!



Tällainen ylivuotinen virkkuu valmistui myös, olisiko se liivi vai peräti tunika? Karnaluksin Capri -puuvillalankaa käytin kaikki omistamani 250g ja pistelin menemään 3mm koukulla ihan oman pään mukaan. Elmaa on taas tällä erää turha houkutella mannekiiniksi, salaräpsyn sentään sain (ja kohta repusta päähän) kun kohkasi tänään koulusta kotiin.


9 kommenttia:

  1. Tosi kaunis puuvillatunika (mekko, miten vain, niintainäin :D)

    VastaaPoista
  2. Voi että mä aina ihailen näitä sun kuvia!! Ja nätti tunika ja varmaan ihania nuo unikaverit, täytyykin kokeilla joskus :)

    VastaaPoista
  3. Teitä onkin melkein ollut jo ikävä. Nautinnollista näkyy elämä olleen ja hyvä niin. Ihana pieni kermakisu <3

    Virkkuu on tosi kaunis, sopii kantajalleen hyvin, eikä riitele luonnonsävyjenkään kanssa.

    VastaaPoista
  4. SÄilyykö sipulit hyvin kellarissakin, eikö ole liian kosteaa? Itsellä lasikuistilla juuri sipulit kuivumassa ja yritän pohtia parasta jatkoa sipuleiden säilytykselle.

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan kaunis tuo virkkuutunika ja näyttää hauskalta tuo keihäänheitto! =)

    VastaaPoista
  6. Niin kauniit ovat ne kuvat!!!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat!!!!täällä uusi lukijasi.

    VastaaPoista
  8. keihäskuvissa ihana tekemisen maku! virkkuu on todella kaunis!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia kyllä ja ihana tuo virkkaus!

    VastaaPoista