30.3.2014


Arvatkaapa mitä hauskaa on tällä välin tapahtunut? Voitin neljä rullaa saumurilankaa Tosimummon blogiarvonnasta. Lukittu lankakaappini toki on nykyään takaa auki, pääsen siis useimpiin tarvikkeisiin käsiksi vaikka avain on edelleen mieron tiellä. Ompelukoneita työllistää tällä haavaa keppariprojektit melko täysipäiväisesti, vaikka leikattuna olisi kyllä vaatetavaraakin. Kiitos myös Minnalle tunnustuksesta. Ja teille kaikille siitä että käytte täällä näinä käsitöiden osalta saamattominakin kausina. Ja erityiskiitos kuopukselle siitä että viime yönä nukuttiin viisi ja puoli tuntia yhteen menoon, kumpikin omissa sängyissämme. En muista milloin viimeksi olisi moisesta ylellisyydestä päästy nauttimaan!


Heräsin savitöissä joulujuttujen tekoon vasta tammikuussa mutta pääsiäisen suhteen osasin jo varautua. Tein ilmapallojen päälle valkosavesta pari kulhoa jotka lasitin ohuesti valkoisella. Omistan jo kahta erilaista lasitetta ja kilokaupalla savea joita sokerileipuri raahasi töistä tullessaan Kerasilin myymälästä. En kai vaan aio hurahtaa tähänkin hommaan? Verkkoperhosia olen koittanut askarrella iltapuhteena, haaveena olisi saada kesäksi kokonainen parvi - ja ehkä myös sudenkorentoja. Ideakuva tähän rautalanka-askarteluun löytyi Puuhaillaan pihalla -kirjasta. Pihalla on puuhailtu muutenkin, siivottavaa riittää aina vaan. Eikä tuon työmaan ääreltä vaan malta pysyä poissa! Jos ei muuta niin poltetaan betonimuottien lautoja nuotiossa ja kuunnellaan fasaanin rähinää metsikössä. Veikkaan muuten että tässä pihassa ei ole koskaan aiemmin käynyt betoniauto, uutta historiaa kirjoitettiin eilen.





4 kommenttia:

  1. Taidan muuttaa teille ja alkaa pelkästään askarteluhommiin sun opissasi. Tuli ihan pääsiäis tunnelmat, kun katselin noita kuvia. Olet taitava!!!
    Joo en muista lapsuudessa konsaan betoniautoa kotipihalla käyneen, nyt on sekin nähty.
    Kiitos taas vinkeistä kuvien välityksellä. T. A-täti Tammelantieltä

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo keraaminen munanpuolikas! Melkein näen ja haistan miten siitä kasvavat oraat tai herneenversot!

    Onnea blogivoitosta! Tuskin maltan odottaa keppariesittelyä.

    Kiva kuulla, että olet vihdoin saanut kunnon yöunet. Toivottavasti kuopus jatkaa pitemmillä unilla kohti kesää!!!

    VastaaPoista
  3. Jahas ja tuleva betoniauton kuljettaja siinä seurailee tilannetta mietteliäänä <3
    Perhoset veivät heti mun sydämen ja munakuppi on hieno! t. lapsenlikka

    VastaaPoista
  4. Toi pitsiliinalautanenkin on tosi hieno. Ja munanpuolikas hauska. Jään odottelemaan keppareita. Meillä on kyselty kovasti sellaisen perään.

    VastaaPoista